Karjaan Puhelin Oy

Karjaan Puhelin on länsiuusmaalainen sekä Finnet-liittoon, että Suomen Seutuverkot ry:een kuuluva tietoliikenneyhtiö. Tarjoamme internet-, tv-, ja puhe- sekä muita ICT-palveluita kuluttajille, yrityksille, yhteisöille sekä operaattoreille. Vuodesta 2008 olemme, yhtiökokouksen vahvistamaan investointisuunnitelmaan perustuen, panostaneet valokuituverkon rakentamiseen ja kuituverkon palveluihin Raaseporin, Hangon, Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen alueilla, joilta kuluttaja-asiakkaamme löytyvät. Yritysasiakkaita meillä on Helsingistä Hankoon. Asiakkaitamme palvelemme Karjaan asiakaspalvelupisteessä ja jälleenmyyjäverkostomme kautta myös Tammisaaressa ja Hangossa.

Paikallinen puhelinyhtiö perustettiin 26. lokakuuta 1920, jolloin tavoitteena olivat laadukkaat puhelinlinjat. Nyt toiminta on entistä monipuolisempaa ja korkeatasoinena tiedon, liikkuvan kuvan ja puheen välittäjänä haluamme auttaa toiminta-alueemme kotitalouksia, yrityksiä ja kaupunkeja menestymään ja pysymään mukana kehityksessä. Nykyaikainen valokuituverkko on kokonaan korvannut vanhan kuparipuhelinverkon, joka suljettiin vuoden 2020 lopussa. 

Lisäksi haluamme varmistaa yhtiön paikallisen omistuspohjan ja jatkaa työtä kotiseutumme hyvinvoinnin puolesta jatkossakin.

Visio

Karjaan Puhelin Oy haluaa olla edelläkävijä ja kestävä toimija optisen kuituinfrastruktuurin ja digitaalisten palveluiden alalla. Visiomme on parantaa asiakkaidemme ja paikallisyhteisömme elämää tarjoamalla perusinfraa ja digitaalisia ratkaisuja, jotka voivat tuoda uusia mahdollisuuksia ja parantaa elämänlaatua. Haluamme suojella planeettaamme – vastuullisen toiminnan ja ympäristöystävällisen teknologian käytön avulla tavoittelemme ympäristövaikutuksemme nollaamista.

Tehtävämme

Rakennamme ja ylläpidämme kuituverkkoa, joka tarvitaan alueen digitaalisen yhteiskunnan kehittämisessä. Lisäksi tarjoamme asukkaille tukea uusien digitaalisten palveluiden käytössä.

Arvomme

 


ORGANISAATIO HISTORIA VUOSIKERTOMUS TEKNOLOGIASTIPENDI OSAKKEEN OMISTAJAT TIETOSUOJA SPONSOROINTI