Nyt voit tilata kuituliittymän! 

Nyt voit tilata kuituliittymän kahdella ensimmäisellä alueella, joihin verkko toteutetaan yhteistyössä Itä-Inkoon vesiosuuskunnan kanssa. Kärrbyntie-Kopparnästintien alue tullaan toteuttamaan ensimmäisenä ja Kocksbyntien alue toisena vesiosuuskunnan kaivuuaikataulujen mukaisesti.

Kuituverkon rakentamisen edellytyksenä on, että saamme tilauksia vähintään kolmasosalta alueen kiinteistöistä, jolloin liittymismaksu on 2200 €/liittymä. Lopullinen liittymismaksu muuttuu 1400 euroksi mikäli vähintään puolet alueen kiinteistöistä tekevät tilauksen.

Mikäli emme saa tarvittavaa määrää tilauksia, sopimukset raukeavat ja projekti arvioidaan myöhemmin uudelleen.

TILAA  HETI 

TILAA PUHELIMITSE 

Sijaitseeko kiinteistösi muulla Itä-Inkoon vesiosuuskunnan alueella?

Voit jo nyt tehdä ennakkotilauksesi kuituliittymästä. Vesiosuuskunnan kaivuutöiden yhteydessä suunniteltu kuituverkon laajentaminen edellyttää, että saamme riittävän määrän tilauksia eri toimitusalueilta. 

Projektin käynnistymiseen vaaditaan riittävä määrä ennakkotilauksia. Meille saapuneiden ns. esisopimusten määrä vaikuttaa toimitusalueesi liittymismaksuun:

    • 1200 €/liittymä, mikäli tilausaste on vähintään 50 %
    • 2200 €/liittymä, mikäli tilausaste on vähintään 30 %

Liittymismaksun voi maksaa joko kertamaksuna tai osissa 5 % vuotuisella korolla. Tämän lisäksi osakekirjan kustannus on 200 €. Mikäli tilausaste ei ole riittävä, esisopimukset raukeavat ja projekti arvioidaan uudelleen myöhemmin. 

Lisätiedot esimerkiksi toimitusalueista julkaistaan tällä sivulla projektin edetessä. 

Kuituesite elokuu 2019

Tiedote heinäkuu 2019

Miksi valokuitu? 

Valokuitu takaa vakaan ja turvallisen tietoliikenneyhteyden, mikä helpottaa arkea ja tuo laatua vapaa-aikaan, sekä yritystoimintaan. Keskeisin syy on vakaa ja lähes äärettömän nopea siirtokapasiteetti, jonka valokuitu tarjoaa. 

Valokuituyhteys on luotettava, eikä siinä ole ruuhkautumisen vaaraa. Yhteyden laatu ei myöskään heikkene etäisyyden kasvaessa. Kuituliittymän kautta voi käyttää kaikkia saatavilla olevia sähköisiä palveluita nyt ja tulevaisuudessa. Se korvaa nykyiset ADSL-laajakaistat, mokkulat, tv-antennit, satelliitti-tv-palvelut, lankapuhelimet jne. 

Valokuitu tai valokaapeli on kaapelityyppi, jossa sähköisen pulssin sijaan käytetään optista valoa tiedonsiirtoon. Se on niin lähetys- kuin lataussuuntaankin nopea ja ruuhkaton tietoliikennekanava.

Mitä teen seuraavaksi? 

Projektin käynnistymiseen vaaditaan riittävä määrä ennakkotilauksia. Tee esisopimus täyttämällä alla oleva lomake ja palauta se joko skannattuna sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai postitse osoitteeseen: Karjaan Puhelin Oy, Laaksokatu 7, 10300 Karjaa. 

Esisopimus

Mikäli tilausaste ei ole riittävä, esisopimukset raukeavat ja projekti arvioidaan uudelleen myöhemmin. Voit kysyä lisätietoja puhelimitse numeroon 019 278 480. Olet myös erittäin tervetullut käymään palvelupisteessämme Karjaan Laaksokadulla tai Tammisaaren Koivuniemenkadulla. 

Muutamia optisen kuidun etuja: 

  • Häiriötön ja nopea internetyhteys, joka sopii esimerkiksi etätyöskentelyyn, pelaamiseen ja striimaamiseen.
  • Nopeudet tänään 1 Gbit/s, verkon kapasiteetti skaalattavissa tulevaisuuden moninkertaisiin tarpeisiin.  
  • Naapureiden netin käyttö ei vaikuta oman liittymäsi toimintaan. Kuituliittymämme kautta saat laajakaistan ja erittäin laajan kaapeli-tv-tarjonnan. Halutessasi voit tilata myös Laajakaistapuhelimen vanhalla lankapuhelinnumerollasi. 
  • Saat yhteyden meihin helposti ja palvelemme sinua sujuvasti molemmilla kotimaisilla! 
  • Kuituliittymä nostaa kiinteistösi arvoa ja tarjoaa sujuvan yhteyden kaikkiin maailman verkkopalveluihin.


Tästä voit lukea lisää Inkoon mahdollisuudesta nousta digikunnaksi.