Kuituliittymämme ovat nyt entistä joustavampia. Aikaisempien kaiva-itse-kampanjoidemme suosion perusteella tarjoamme nyt uusille asiakkaille mahdollisuuden valita kahden eri liittymätyypin välillä: Avaimet käteen tai DIY.
MTV tiedottaa, että luopuu tekstikanavan sisällöntuotannosta sekä teksti-TV:n lähettämisestä. Perjantaista 5.4. eteenpäin palvelu ei ole enää saatavilla millään MTV:n lähettämällä kanavalla.
Muutos koskee vain tekstikanavaa eikä vaikuta kanavien tekstitys- tai muihin palveluihin. Kiinnostavimmat uutis-, urheilu-, sää- ja muut ajankohtaissisällöt koti- ja ulkomailta löytyvät jatkossakin MTVuutiset.fi -palvelusta.
Disney Channel on muutettu HD-kanavaksi 3.4.
Disney Junior on päättynyt ja kanavan sisältö on siirretty Disney Channel -kanavalle.
Kuukauden bonuskanava on amerikkalainen uutiskanava Bloomberg TV, joka kertoo kaiken tietämisen arvoisen taloudesta ja liiketoiminnasta. Uutisoinnin lisäksi laajoja erikoislähetyksiä ja viikottaisia teemaohjelmia. Englanninkielinen puhe ja tekstitys, paitsi livelähetyksissä.
Hyvää pääsiäistä!
Finnet-liitto ry teetti Kantar Finlandilla tutkimuksen paikallisten valokuituyhtiöiden mielikuvista joulukuussa 2023. Tutkimukseen vastasi yli 2 300 kuluttajaa, joilla on kotona käytössään valokuituyhteys. Karjaan Puhelin on osa Finnet-ryhmää.
Tutkimuksesta selvisi, että Finnet-yhtiöiden valokuituasiakkaista 86 % on tyytyväisiä omaan valokuituyhtiöönsä – Karjaan Puhelimen tyytyväisyystaso on huikeat 97 %!
Valokuituyhtiön valintaan vaikuttaa eniten tarjottu hinta ja saatavuus paikalliselta toimijalta. Finnet-liiton jäsenyhtiöillä on syytä hymyillä. Peräti 82 % asiakkaista koki, että meidät on helppo tavoittaa. Lisäksi lähes kahdeksan kymmenestä vastaajasta arvioi, että olemme palveleva kumppani, joka pitää lupauksensa.
F-Securen erillisten Freedome VPN ja ID Protection -sovellusten toimintaan liittyvä tekninen tuki päättyy 31.3.2024. Tämä tarkoittaa, ettei sovelluksia enää päivitetä.
Sovellukset toimivat edelleen, mutta emme suosittele niiden käyttöä 31.3.2024 jälkeen mahdollisten heikentyneiden tietoturvaominaisuuksien vuoksi.
F-Securen tietoturvan tilaajien tilaukseen sisältyy F Secure Total -sovellus, jossa on vastaavat ominaisuudet kuin Freedome VPN ja ID Protection -sovelluksissa. Varmista, että olet asentanut ja ottanut käyttöön Total-sovelluksen kaikissa laitteissasi.
Kuukauden bonuskanava on TotoTV 6. Kanavalla näet ravit ja huippulähdöt suurimmista ravikilpailuista maailmalta.