Julkaisemme satavuotisjuhlavuotemme kunniaksi blogipostauksia ajankohtaisista aiheista. Lue Jonnan blogipostaus luonnosta.

Minun luontoni – liikkeelle lihasvoimin ja voimavaroja vihreästä

Kevään pitkän kotona vietetyn etätyöjakson aikana minulle kirkastui kaksi avainasiaa, joilla mieleni, työmotivaationi ja arkeni pysyy kasassa: hyvä nettiyhteys ja luonto. 

Ensimmäisen hoidin hiukan vahingossa entistäkin ehompaan kuntoon juuri sopivasti maaliskuun alussa. Nostin nopeuden gigaan ja lisäsin asuntooni toisenkin Ubin, eli WLAN-tukiaseman. Netti siis toimi vakaan varmasti koko kämpässä, vaikka minä hoitelin työt tiimin yhteisistä aamukahveista mainostoimistotapaamisiin olkkarin nurkassa online, isompi lapsista kävi koulua Google Meetissä ja pienempi katseli Viaplayta salaa huoneessaan. Kovinkaan moni asia ei polta päreitäni pikaisemmin kuin kanssani kettuilevat läppärit, kännykät tai netti. Paria VPN-ongelmaa lukuun ottamatta ja kotiini perille asti tulevan kuidun ansiosta näistä selvittiin kunnialla.

Muutoin kyllä on pakko myöntää, että koko pienen perheen kotikevät sekä koetteli hermoja että antoi paljon. Kun tän mutsin pää sauhuaa, on hänen paras painua ulos. Järvelle, metsään, poluille… Melomaan, suppailemaan, luistelemaan, polkemaan, hölkkäämään, kävelemään. Tämän kaiken saan onneksi tehdä puhtaassa ja upeassa ympäristössä. Pidämmehän yhdessä huolen, että niin on jatkossakin.

Tässä tämän luontoihmisen helpot vinkit vihreämpään elämään:

  1. Kierrätä
    Älä osta aina automaattisesti uutta ja heitä vanhaa pois. Vaatteet, kalusteet, urheiluvälineet, you name it. Kaikkea löydät ja myyt nettikirppiksillä, tori-fi:ssä jne.

  2. Suosi ympäristömerkittyjä tuotteita
    Joutsenmerkki, Fairtrade, EU-ympäristömerkki tai vastaava löytyy jo usean kategorian tuotteista. Voit valita ympäristöystävällisempiä ja reilumpia vaatteita, pesuaineita, maalia, paperia, saippuaa, tietokoneita jne.

  3. Lajittele jätteesi
    Etenkin taloyhtiöissä on lajittelu tehty helpoksi. Järjestä kotiisi sujuvat rutiinit ja lajittele ainakin paperi, kartonki, lasi, metalli, biojäte ja muovipakkaukset. Muista myös sähkölaitteiden, lääkkeiden, paristojen ja vaarallisen jätteen asiallinen hävitys.

  4. Sulje laitteet, jotka eivät ole käytössä
    Kodin kaikki elektroniset laitteet kuluttavat sähköä stand by -tilassa, joten suljethan ne, kun lopetat niiden käytön. Vaikka kodin langaton verkko todennäköisesti onkin jatkuvassa käytössä, maltathan vetää irti modeeminkin töpselin ainakin ukkosen lähestyessä. Muista myös muut sisäverkkosi laitteet!

  5. Käytä kotona aina wifiä
    Surffaile kotona aina kiinteällä (kuitu)liittymälläsi, muista kytkeä kaikki laitteesi WLAN-verkkoosi. Kiinteä dataverkko on mobiilia energiatehokkaampi.
    Lähde: ICT-alan ilmasto- ja ympäristöstrategiaa valmistelevan työryhmän väliraportti.

  6. Valaise älykkäästi
    Säädettävä valaistus tuo kotiin turvallisuutta ja tunnelmaa sekä pihistelee energiaa. Töissä säästämme wc-tilojen liiketunnistimilla sekä toimistotilojen himmentimillä.

  7. Valitse vihreää paikallista sähköä tai tuota sitä itse
    Suosittelen paikallisen energiayhtiömme 100 % uusiutuvaa vesisähköä. Samasta osoitteesta voit myös tilata katollesi ikioman aurinkovoimalan. Yrityksemme valinnoista voit lukea aikaisemmasta ympäristökysymyksiin keskittyneestä blogista.

  8. Koti/lähilomaile
    Etenkin tänä vuonna loma kotimaassa on pop, retkeily vieläkin enemmän. Mitä jos sinäkin pakkaisit trangian ja riippumaton kajakkiin tai pyörän selkään ja pyyhkäisisit rentoutumaan luonnon helmaan! Mikään ei voita aamukahvia lämpimällä rantakalliolla.

  9. Tee työsi mahdollisimman vihreästi
    Jatka edelleen etäkokouksia ja vältä työmatkoja, säästät niin aikaa, rahaa kuin muitakin resursseja. Mikäli mahdollista, ota kodin ja työpaikan väliset matkat hyötyliikuntana. Sähköpyörällä taitat jo hiukan pidemmänkin matkan.

  10. Support your local
    Suosi ruoka- ja muissa tuote- ja palveluostoksissasi paikallisia kauppoja ja tuottajia. REKO-lähiruokarengas on oma suhteellisen tuore suosikkini. Ruuan ei tarvitse lentää suuhuni toiselta puolelta maailmaa ja tuen mielelläni paikallisia tuottajia. 


Karjaan Puhelin Oy

Jonna Kankaanpää
Myynti- ja markkinointipäällikkö 

 

Lue myös nämä blogipostaukset: