Kun olet tehnyt ja allekirjoittanut kuituliittymätilauksen omakotitaloosi uudelle kuiturakennusalueellamme, tiedotamme projektin etenemisestä sähköpostitse.

Kaivutyöt tehdään yleensä ensin katujen varsilla ja kaivu-urakoitsija jättää kiepin kuitukaapelia tonttien rajoille. Seuraavaksi kuitukaapeli kaivetaan perille niille taloille, jotka ovat tilanneet liittymän. Ennen kaivutöitä tontillasi ottaa urakoitsija yhteyttä ja sovitte, mitä reittiä kaapeli kaivetaan. Mikäli tontillasi on valmiina putkia, joissa kuitukaapeli voidaan vetää talollesi, on tästä hyvä kertoa jo tilausta tehdessäsi. Näin vältetään turha pihan auki kaivaminen.

Mikäli alueesi on kuidutettu jo aikaisemmin ja kaapelikieppi jätetty tonttisi rajalle, voit tilata kuituliittymän milloin tahansa noin 4 - 8 viikon toimitusajalla. Kun tilaat liittymän tällaisella valmiiksi rakennetulla alueella, tulee sinun itse hoitaa kuitukaapelin kaivu tontin rajalta talolle ennen asennusta (ks. Rakennusohjeet). 

Kun kuitukaapeli on kaivettu talollesi saakka, on asennuksen aika. Kaapeli otetaan sisään taloon ja päätetään asennusrasiaan. Kuitupäätelaite asennetaan rasian lähettyville ja kytketään asennusrasiaan. Varaa noin 60 x 40 cm seinätilaa sisätiloissa näitä laitteita varten ja huomioi, että päätelaite tarvitsee sähköpistokkeen.

Uusissa taloissa kuitupäätelaite sijoitetaan tekniseen tilaan, josta sisäverkko alkaa. Vanhemmissa taloissa, joissa ei ole tarkoituksenmukaista sisäverkkoa talojakomoineen, asennetaan kuituliittymän päätelaitteet esim. olohuoneeseen television lähelle. Joissain tapauksissa voidaan käyttää talossa olevaa antenniverkkoa, jolloin kuitupäätelaite asennetaan verkon liittymäpisteeseen ja kaapeli-tv-signaali saadaan kaikkiin talon tv-pistokkeisiin. Internetiä eli Kuitukaistaa käytetään usein langattomasti muissa huoneissa tai päätelaitteelta vedetään tarvittavat kaapelit. Laitteiston sijoittelua kannattaa suunnitella etukäteen. Lue ohjeemme omakotitalon sisäverkosta tai tilaa etukäteisselvitys, niin saat enemmän apua.

Asentaja varmistaa liittymän toiminnan mittauksilla, minkä jälkeen voit ottaa sen käyttöön. Autamme tietokoneiden, televisioiden jne. liittämisessä verkkoon sen mukaan, oletko tilannut normaaliasennuksen vai apua käyttöönotossa.

Lue nämä ohjeet erityisesti, jos olet tilannut kuituliittymän jo aikaisemmin rakennetulla alueella ja vastaat itse kaapelin kaivusta tontillasi.

Valokuidun tuonti kiinteistölle

Valokuitu on herkkä kaapelityyppi ja sen jatkaminen/korjaaminen on työlästä. Tästä syystä annamme muutamia ohjeita kaapelin kaivun ja asennuksen varalle.

Liitäntäpiste on merkitty puupaalulla tontin rajalla, paalun yläpää on väritetty keltaisella värillä. Maassa paalun alta löytyy valokuitukieppi (mahdollisesti myös muita sähkö- ja puhelinkaapeleita), kaapeli on merkitty kuituetiketillä ja suojattu värillisellä levyllä. Maahan jätetyn kuitukaapelin pituus on pyritty laskemaan siten, ettei sitä tarvitse jatkaa.

Suosittelemme putken tai letkun (läpimitta väh. 50 mm) kaivamista valokuidun liitäntäpisteeltä talon tekniseen tilaan. Käytä esim. PVC-sadevesiputkea tai varsinaista kaapeliputkea. Putki tulee asentaa mahdollisimman lyhyttä reittiä ja tiukkoja mutkia välttää, pienin suositeltu käyristyssäde on 20 cm.

Kun putki on saatu tekniseen tilaan saakka, voit asentaa kaapelin putkeen. Älä asenna vahvavirtakaapeleita, vesijohtoja jne. samaan putkeen kuitukaapelin kanssa. Vedä kaapeli toivottuun paikkaan ja jätä noin 3 metrin kieppi odottamaan.
Tämän lisäksi sinun tulee varata seinätilaa noin 60 x 40 cm sisätiloissa m.m. kuitukaapelille ja -päätelaitteelle. Tilan tulee olla kuiva ja lämpötilan pysyä nollan yläpuolella talvisinkin. Talon data-/puhelin-/tv-sisäverkon liityntäpiste tulee olla samassa paikassa. Lisäksi tilasta tulee löytyä vähintään yksi vapaa sähköpistorasia. Lue tästä lisää omakotitalon sisäverkko -ohjeesta.

principskiss 3
 

Miten käsittelen kuitukaapelia?

Ole varovainen, kun kaivat kaapelikiepin esille maasta. Kaapelikieppi on n. 0,5 m syvyydessä, joten sen saa helposti kaivettua esille käsin. Muista tiivistää kaapeliputken pää asennuksen jälkeen, jottei sinne pääse pieniä eläimiä tai vettä. Tiivistykseen voit käyttää esim. solumuovipalaa ja ilmastointiteippiä.

Käsittele kuitukaapelia huolellisesti. Kaapeli ei siedä esimerkiksi, että:

  • sitä vedetään väkisin maasta
  • sen päältä ajetaan autolla
  • sitä taitetaan tai taivutetaan tiukasti (käyristyssäde vähintään 20 cm)
  • siihen muulla tavoin käytetään väkivaltaa asentaessa

Sisäverkkotyöt eivät sisälly kuituliittymän liittymismaksuun. Olemme kuitenkin keränneet tähän tietoa uudisrakentajaa ja vanhan talon remontoijaa varten. Käymme läpi, mitä kaikkea on otettava huomioon valokuituliittymää ajatellen. Kun tilaat meiltä etukäteisselvityksen, autamme suunnittelussa ja tarvittavien töiden kartoittamisessa.

Aloita suunnittelu talon sellaisesta tilasta, joka sopii kaikkien laitteiden kytkemiseen (usein talon tekninen tila). Varaa riittävästi tilaa tiedonsiirtoverkon laitteistolle. Muista, että yhä useammat kodin laitteista tarvitsevat verkkoyhteyden. Kaikki kotiverkon yksittäiset data- ja kaapeli-tv-pistorasiat kytketään tänne. Myös kaikki sisään tulevat kaapelit tulee saada tähän samaan tilaan. Mikäli olet epävarma suunnittelusta tai asennuksesta, ota yhteyttä sähköasentajaan ja saat ammattiapua.

Päätä sisäverkkokaapelit esim. ristikytkentäpaneeliin, jolloin on helppo siirtää liittymiä huoneesta toiseen. TV-kaapelit päätetään samaan paikkaan optiseen jaottimeen. Langaton signaali toimii paremmin, jollei kuitupäätelaitetta asenneta seinäkaappiin. Mikäli päätelaiten kuitenkin pitää asentaa kaappiin, suosittelemme muovista kaappia. Jos päätelaite sijoitetaan peltikaappiin, suosittelemme asentamaan langattomalle signaalille ulkoiset antennit kaapin päälle tai erillisen WLAN-tukiaseman sopivampaan ja keskeisempään paikkaan talossa.

Suosittelemme vähintään yhtä tuplarasiaa datalle sekä yhtä tv-rasiaa talon joka huoneeseen. Dataverkon kaapeloinnin tulee olla Ethernet kategoria 6 tai sitä isompi. Asenna ainakin yksi datapistorasia jokaisen tv-pistorasian viereen, jotta television saa kytkettyä yksinkertaisesti internetiin.

Kuparikaapeli ei ole kovin arkaa, varsinkaan kuituun verrattuna, mutta sitä pitää kuitenkin käsitellä varoen. Voimakkaat mutkat ja taitteet, puristusvauriot, kiinnittäminen liittimillä tai nauloilla saattaa aiheuttaa ongelmia. Kaapeli asennetaan parhaiten vetämällä putkeen (esim. JM20), letkuun tai itsekiinnittyvään listaan. Valitse kaapelikanavien suuruus asennettavien kaapeleiden lukumäärän mukaan, mutta jätä mielellään tilaa muutamalle ylimääräisellekin.

Perinteiset puhelinpistorasiat ja siihen kuuluvat kaapeloinnit voi tänä päivänä jättää pois, sillä puhelin voidaan mainiosti asentaa datakaapelointia hyödyntäen.

Esimerkkikuva omakotitalon teknisestä tilasta:

  1: Cat-6 taloverkon RJ-45 paneeli
  2: Paikka täydentävälle verkolle
  3: Koaksiaaliverkon (tv) jaotin
  4: Maadoituskisko
  5: SUKO-sähkö-tuplapistorasia
  6: Kuitupäätelaite
  7: Paikkavaraus tulevaisuutta varten

 

Karjaan Puhelimen Kuituliittymä vaikuttaa usein kodin sisäverkkoon. Jotta liittymän käyttöönotto olisi mahdollisimman sujuvaa, tarjoamme sinulle seuraavia lisäpalveluita.

OmaKuitu normaaliasennus, sisältyy liittymän hintaan

Normaaliasennus sisältää työvaiheet, jotka tarvitaan liittymän kustannustehokkaaseen kytkemiseen. Vastaat itse palveluiden käyttöönotosta sekä mahdollisista sisäkaapelien vedoista ohjeidemme mukaan. Asennukseen sisältyy:

  • Kuitukaapelin sisäänotto ulkoseinän/rossipohjan kautta mahdollisimman lähellä (+/- 5 m) kohtaa, johon kaapeli on kaivettu (sokkelin viereen). Kaapelisuoja tarvittaviin kohtiin ja läpivientien tiivistys.
  • Kaapelin päättäminen asennusrasiaan sisätiloissa läpiviennin välittömään läheisyyteen.
  • Kuitupäätelaite kiinnitetään seinään korkeintaan 3 metrin päähän asennusrasiasta ja kytketään olemassa olevaan sähköpistorasiaan.
  • Yhden tv- ja puhelinlaitteen kytkeminen, mikäli se on mahdollista ilman kiinteiden kaapeleiden vetämistä. Lisäksi television ja puhelimen tulee sijaita kuitupäätelaitteen välittömässä läheisyydessä.

Etukäteisselvitys, 125 € (tai 50 € alueen asiakkaille ilmoitettuna selvityspäivänä)

Mikäli olet epävarma kuitupäätelaitten sijoittelusta kodissasi, suosittelemme sinua tilaamaan ennen asennusta ja pihasi kaivutöitä tehtävän suunnittelukäynnin paikan päällä. Asentaja tulee kotiisi sovittuna aikana ja käy tulevan asennuksen läpi kanssasi.

Asentaja aloittaa arvioimalla talosi nykyisen sisäverkon. Sen ja toiveidesi perusteella päätätte, miten kuitukaapeli otetaan sisään taloon ja päätetään sekä mihin kuitupäätelaite tullaan sijoittamaan.

Pyritte myös arvioimaan, miten langattoman (WLAN) verkon kuuluvuus saataisiin riittäväksi talossasi.

Mikäli talon sisäverkko on puutteellinen, kannattaa harkita sen parantamista, jotta saat kaiken irti tulevista kuitupalveluistasi.

Esimerkkejä maksullisista lisäpalveluista, joista voidaan sopia asentajan kanssa etukäteisselvityksen yhteydessä:

  • Kuitukaapelin sisäänotto muulla tavoin kuin normaaliasennuksen kohdalla on kuvattu, esim. asennusrasia asennetaan kellariin ja kuitupäätelaite olohuoneeseen.
  • Sisäverkkokaapeleiden veto, esim. datakaapeli tai antennikaapeli, jotta saadaan useampi tietokone tai tv kytkettyä verkkoon kaapelilla.
  • Suojakaapin asennus kuitupäätelaitteelle.
  • Sähköpistorasioiden asennus.
  • Lisä-WLAN-tukiasemien kiinteä asennus langattoman verkon täydentämiseksi. Kuitupäätelaitteessa on yksi WLAN-lähetin, joka kattaa perustarpeet huoneessa, johon päätelaite on asennettu.

Näiden maksullisten lisäpalveluiden hinnat sovitaan asentajan kanssa ja laskutetaan erikseen.