Skåldön rauha ja luonto houkuttelevat vakituiseksi asukkaaksi, vaikka se tarkoittaakin riippuvuutta lautta-aikatauluista.

 

Mats Kockberg on puolisonsa Nina Henricsonin kanssa siirtynyt kesäasukkaasta vakituiseksi Skåldöläiseksi. Yhtenä edellytyksenä päätökselle oli kuituliittymä, joka oli tilattavissa, kun pari osti talonsa kuusi vuotta sitten. Vakituisia asukkaita he ovat olleet saarella nyt noin 2½ vuotta ja viihtyvät hyvin. Matsin työpaikka on edelleen Helsingissä, jossa hän kulkeekin paljon. Muutaman päivän kuukaudessa hän kuitenkin työskentelee etänä kotoaan ja tänään on sellainen päivä. ”Olen tänään ollut netin kautta arkistossamme ja työskennellyt paljon grafiikkaa ja kuvia sisältävän PowerPoint-materiaalin parissa. En olisi pystynyt siihen ilman hyvää internetyhteyttä. Lähetin tiedoston sähköpostitse kollegalleni Turkuun. Suurien tiedostojen lähettämisen tulee sujua joutuisasti, ei ole aikaa odottaa”, sanoo Mats.
 

 

Talossa on myös kaapeli-tv, mutta pari katsoo perinteistä televisiota harvemmin. Erilaiset netin yli käytettävät streaming-tv-palvelut kiinnostavat enemmän ja edellyttävät nopeaa, häiriötöntä yhteyttä.

”Luen paljon päivälehtiä verkossa. Esim. Wall Street Journalin artikkeleissa on usein linkkejä videomateriaaliin, joita on sujuva katsoa kuidun ansiosta.” Sitä vastoin Mats on huomannut, että 3G ei riitä, kun hän kesäisin veneilee. ”Lehden lataaminen mobiililiittymällä kestää niin kauan, etten jaksa odottaa. ” Mats uskoo kuidun tarpeen kasvavan entisestään, kun päivälehdet yhä enemmän siirtyvät digitaalisiksi. Konsulttityössään media- ja muilla aloilla hän on huomannut, että yhä isompi määrä tabletteja ja älypuhelimia on lisännyt kuidun tarvetta. Mobiilit ratkaisut (3G, 4G) eivät riitä, kun haluaa lukea lehteä tai katsoa videota verkossa. ”Kuitu vaikuttaa käyttäjäänsä, et halua enää odottaa hidasta latautumista.”

 

Nimi: Mats Kockberg
Asuu: Skåldön saarella vuoden ympäri
Työ: Mm. yrityskonsultointia Helsingissa ja etätyönä kotoa
Parasta kuidussa: Nopea ja tehokas, tärkeä arjen työkalu tämän päivän saaristoasukkaalle