Karjaan Puhelin Oy on länsiuusmaalainen Finnet-liittoon kuuluva tietoliikenneyhtiö. Tarjoamme internet-, tv-, ja puhe- sekä muita ICT-palveluita kuluttajille, yrityksille, yhteisöille sekä operaattoreille. Vuodesta 2008 olemme panostaneet valokuituverkon rakentamiseen ja kuituverkon palveluihin Raaseporin, Hangon sekä Inkoon alueilla, joilta kuluttaja-asiakkaamme löytyvät. Yritysasiakkaita meillä on Helsingistä Hankoon.  Asiakkaitamme palvelemme palvelupisteissä Karjaalla ja Tammisaaressa sekä jälleenmyyjäverkostomme kautta myös Hangossa.

Paikallinen puhelinyhtiö perustettiin 26. lokakuuta 1920, jolloin tavoitteena olivat laadukkaat puhelinlinjat. Nyt toiminta on entistä monipuolisempaa ja korkeatasoinena tiedon, liikkuvan kuvan ja puheen välittäjänä haluamme auttaa toiminta-alueemme kotitalouksia, yrityksiä ja kaupunkeja menestymään ja pysymään mukana kehityksessä. Tähtäimessä on vanhan kuparipuhelinverkon korvaaminen nykyaikaisella kaikkiin Raaseporin ja Hangon koteihin ulottuvalla optisella kuituverkolla. Kuiturakentaminen on aloitettu myös Inkoossa. Vanhan kupariverkon palvelut suljetaan viimeisillä vanhoilla verkkoalueillamme vuonna 2020.

Lisäksi haluamme varmistaa yhtiön paikallisen omistuspohjan ja jatkaa työtä kotiseutumme hyvinvoinnin puolesta jatkossakin. Lue lisää osakkeistamme ja omistamisen eduista.

 MG 4628 web